Iltis

Koululaisten aamu- ja iltapäivähoito toteutetaan koulun järjestämänä. Iltapäivähoidolle on Opetushallituksessa laadittu Aamu- ja iltapäivähoidon perusteet, jota myös Porin Kristillisen koulun aamuhoidossa ja iltiksessä noudatetaan.

Iltapäivien aikana lapsilla on mahdollisuus oman jaksamisensa mukaan aloittaa läksyjen tekoa. Ajatuksena on, että lapset saavat mielekästä ja monipuolista tekemistä, aikaa levolle ja leikille tiiviin koulupäivän jälkeen, sekä turvallisen aikuisen läsnäoloa. Päivät sisältävät vaihtelevasti askartelua, kädentaitoja, leivontaa, taidetta, ulkoilua ja liikuntaa.

Iltisohjaajan tavoittaa numerosta 044-3524800.
Sähköposti: iltis@pokri.fi

 

KouluPlus

Hei sinä 3 – 5 lk. Haluisitko jäädä koulun jälkeen pelaamaan tai leikkimään, tekemään läksyjä tai vaikka leipomaan kavereidesi kanssa.

Nyt siihen on mahdollisuus KouluPlus-toiminnan kautta. KouluPlus on ohjattua toimintaa koulupäivien jälkeen. KouluPlus alkaa heti koulun loputtua ja päättyy klo 17. KouluPlussan aikana oppilaille jaetaan välipala.

KouluPlus -toiminta alkaa 10.8.2017.

Hinta: 80€/kk
Ilmottautumiset koulun toimistoon sähköpostitse: elina.heimonen(a)pokri.fi

 

FinlandEnglish